maanantai 9. heinäkuuta 2012

Agirotu

Käytiin sitten toissa viikonloppuna Kuopiossa hieman sättäämässä ;)

Lauantaina oli Tesnin ekat viralliset kisaradat, kummastakin hylly. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen Tesnin toimintaan. Alkuun vähän mietin, mitä prinsessa sanoo, kun neljällä kentällä koirat juoksee rataa, radanvierustat täynnä koira ja ihmisä, vieraspaikka yms. Ei kuitenkaan välittänyt siitä yhtään, hieno tyttö :D Olisi kuitenkin itse pitänyt pitää koira paremmin "hallinnassa", unohdan aina Tesnin kanssa mennessäni, että se on niin erilainen kuin Nuray. Nurayta ei tarvitse kauheasti vahdata tuleeko se, Tesniä taas pitäisi koko ajan pitää hallinnassa. Jos ei ole käskyn alla, menee sille esteelle, mikä huvittaa. Kummatkin koirat siis suoritti kaksi samaa rataa.

Eka rata oli Jarmo Jämsän käsialaa. Tesnin kanssa meni juuri siihen, että en pitänyt sitä tarpeeksi kiinni itsessäni. Jotenkin sitä aina ohjaa samalla tavalla, ja unohtaa että sen kanssa pitää olla eritavalla jämptimpi. Tesni ei pysy minussa kiinni vaan haahuilee toisille esteille, jos en koko ajan pidä itsestään ääntä.



Nurayn kanssa eka rata alkoi lupaavasti, saatiin kielto 7 esteellä, mutta ehdin pelastaa tilanteen, eikä Nurri juossut sitä väärin päin. Puomin jälkeen alkoi hyppysuora, ohjasin suoran viimeisen esteen huonosti ja Nuray ehti juosta itsensä suoran päässä olevaan putkeen jättäen sen viimeisen hypyn välistä. Oma oli mokani, olen kuitenkin koiran käytökseen tyytyväinen. Pysyi hyvin hanskassa!




Toinen rata oli Salme Mujusen käsialaa. Aika suoraviivainen vauhtirata. Tesnin kanssa ekana mokattiin kepeillä (kolmas este suoran päässä), en ottanut tarpeeksi haltuun. Tämän jälkeen oli rengas, putken sijaan Tesni kuitenkin ehti juosta hypylle yrittäessään karata A:lle, joten siitä hylly. Sain kuitenkin koiran haltuun ennen kuin pääsi kontaktille, joten jatkettiin rata normaalisti loppuun. Olin kuitenkin itse jo sen verran väsynyt (kolme rataa tässä kohtaa alla), eli en kauhesti jaksanut enää ohjata. Kunhan humputeltiin ittemme radan läpi. Mahtoi yleisöllä olla hauskaa!

Nurayn kanssa otettiin alkuun kepeistä vitonen, oli liian kova vauhti ja aloitti vasta toisesta välistä. Pitäisi aina muistaa jarruttaa sitä koiraa ja antaa tilaa! Toinen vitonen otettiin A:lta (alasmeno kontakti) ja kolmas siitä, kun koira meinasi jättää putekn jälkeisen hypyn välistä. Olin kerrankin skarppina ja ehdin heittää koiran takaakiertämään uudestaan esteen. Loppurata meni vauhdikkaasti, tuloksena siis 15vp ja aika -10,63! Oli mahtava fiilis saada tulos niin monen hyllyradan jälkeen! Ehkä meillä tässä vielä toivoa on. Nuray kuunteli, kun sanoin ennen rataa että jos käyttäytyy niin saa hampurilaisen ;) Piti siis kisojen jälkeen hakea neidille juustohampurilainen, mutta oli se sen ansainnut.




Sunnuntaina aloitettiin aamusta alomaksijoukkueiden radoilla. Tesnin kanssa oli ihan hirveätä häsläystä, oltiin joukkueemme kolmas lähtijä. En paniikissa yhtään ajatellut lentävää lähtöä, että miten se kannattaisi tehdä. Olisi pitänyt olla kiinnipitäjä, nyt kun lähdettiin yhtäaikaa, tuuppasin Tesnin toiselle puolelleni, jolloin kiersi ekan esteen ja ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Kukaan ei ole varmaan koskaan noin nopeasti saanut "hyllyä" (joukkueradoissa ei voi saada hyllyä, vaan jokaisesta hyllystä saa +10s aikaa). Hieman noloa :D Menin ihan sekaisin koko jutusta ja häslättiin niin kyllä koko rata. Tesni meni muunmuassa väärään päähän putkea ja kävi hyppäämässä renkaan yhden ylimääräisen kerran. Mikä pieni blondi! Loppupeleissä meidän aika oli 47s radalta + 50 s näistä mokista johtuen. Ihmeen hyvä aika radalta meillä, vaikka tuntui että se kesti sen puolivuotta koko rata ;) Lopulta nahkojen alojoukkue oli maksien kolmas ja saatiin hienot pokaalitkin. [Tosin joukkueita oli vain neljä, mutta ei kerrota kenellekään, hyvä suoritus yhtä kaikki ;) ] Suoritus täällä *klik*.

Maxi alojoukkue.


Seuraavaksi tuli hieman odottelua, meidän loput kolme rataa oli päivän lopussa ja hiukan meinasi mennä kaikki päällekkäin. Nurayn kanssa käytiin juoksemassa nopeasti hylly Open Class radalta kaatosateessa, jonka jälkeen juostiin joukkueradalla toiseen nahkajoukkueeseen. Open Class-rata oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä, kunnes neljänneksi viimeisellä esteellä Nuray kiersi esteen väärältä puolelta -> hylly. Muuten kyllä toimi hienosti järkyttävästä kaatosateesta huolimatta (sää vaikutti enemmän kyllä minun menooni)!

Joukkuerata meni meillä plörinäksi, olin tosiaan tutustunut ensin joukkuerataan, jonka jälkeen kävin tutustumassa Open Class-rataan, jonka jälkeen kävin siellä kisaamassa, josta sitten suoraan joukkueradalle. Toisin sanoen ehdin tässä välissä unohtaa koko joukkueradan lähestulkoon. Muistin kyllä, missä järjestyksessä esteet mennään, mutten miten päin. Oli siis pientä ongelmaa ilmassa. En edes ole uskaltanut katsoa vielä kuinka huonosti meillä meni :D Tosin, ei oltu joukkueen kanssa viimeisiä! Suoritus täällä *klik*.



Maksikilpailevien toinen joukkue.

Tesnin kanssa laitettiin kisaviikonloppu kasaan ja käytiin hakemassa Open Class-radalta hylly. Huomasi jo pikku prinsessa, että viikonloppu oli ollut rankka ja väsymys näkyi, oli omissa maailmoissaan. Kokosi itsensä kuitenkin kasaan ja käytiin rallattelemassa kolmesta kiellosta itsellemme hylly.

Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi todella hyvä fiilis, suunnitellaan jo seuraavia kisoja ;) Kiitokset kavereille ratkiriemukkaasta seurasta ja kuvaus avusta!

Viime viikon hakutreeneissä otettiin kolme ukkoa. Tarkoitus oli ottaa neljä, mutta koska kolmas meni niin hyvin (vastatuuli, upposi ensimmäisestä lähetyksestä suoraan ukolle ja haukkui hyvin), niin lopetettiin siihen. Eka ukko oli hieman tahkoamista, lähti hyvin ja upposi noin 30 metriin, mutta luovutti liian nopeasti. Edessä oli paha ryteikkö, johon jäi hajua etsimään, eikä uponnut tarpeeksi syvälle. Muutaman lähetyksen jälkeen saatiin kuitenkin koira maalimiehelle, syvyyttä siinä kohtaa oli noin 25m. Toinen ukko meni paremmin, myötätuulesta huolimatta lähti irtoamaan paremin. Tosin haju kulkeutui ilmeisesti sivuun (?), koska etsi ukkoa n. 10 metrin päästä ukosta sivulinjan ulkopuolella. Lopulta kuitenkin löytyi ukkokin, hyvin se koira nenäänsä käyttää. Uppoaisi ja irtoaisipa paremmin... Mutta kolmas ukko oli ehdottomasti meidän priimaa!

Tällä viikolla oli tämän kauden päättäjäistreenit (loppukuukausi ollaan tauolla, jatkuu elokuussa). Nuray toimi hyvin, oli voimakas tuuli toiselta puolelta. Sinne otettiin kaksi ukkoa, joille lähti suoraan lähetyksestä, eteni hyvin ja haukkui semmoista pariakymmentä. Toiselle puolelle myötätuuleen otettiin yksi ukko, johon sai lähettää useamman kerran ennen kuin upposi tarpeeksi pitkälle (otettiin samalla myös syvyyttä pois). Meni kuitenkin paremmin kuin aiemmin ;)


Tottistelemassa käytiin torstaina, otettiin pientä kivaa. Nuray oli ihan hassulla tuulella eli suht koht lahna. Ei sitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita oikein löytynyt, olisiko voinut johtua edeltävän päivän osteopaattikäsittelystä? Otettiin sen takia tosi rennosti, eli pieni pätkä seuraamista ja pari maahanmenoa. Tesnin kanssa seuruuteltiin ja otettiin luoksetuloja.

Nyt alkaa loma, tai siis on jo alkanut, ja meitä kutsuu Savonmaa sekä mökkielämä. Hiljennytään siis luultavasti hetkeksi. Olisi tarkoitus treenailla välillä kaveriporukalla, mutta myös löhöillä kyllikseen. Nuray ja Tesni pääsevät vapaana kirmaamaan mökki ympäristössä, ovat varmaan tyytyväisiä, kun ei tartte aina hihnassa olla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti