lauantai 27. heinäkuuta 2013

Idle

Nyt on mennyt pari kuukautta itse tässä sairastellessa, joten ei ole treenattukaan yhtään. Viime viikolla käytiin ensimmäistä kertaa koko kesänä treenaamassa. Nyt ollut kolmet agitreenit, yhdet haut ja yhdet tottiksetkin ollaan tehty.

Agilityssa energiaa on kuin pienellä pitäjällä. Toisaalta Nuray kuuntelee äärimmäisen hyvin ja ohjautuu pienistä asioista. Toisaalta taas tuntuu, että se juoksee reikäpäässä minua kuuntelematta. Tämä tunne todennäköisesti johtuu sellaisesta yksinkertaisesta syystä, etten osaa ohjata sitä tippaakaan, vaan ohjaan mihin ja miten sattuu, joten menee sen mukaan radallakin. Kontaktit oli hyvät, mutta niin ne yleensä on treeneissä, kisoissa ne paukkuu senkin edestä. Vielä, kun saisi kisoihin vähän sitä rauhallisuutta. Rapatessa vaan tuntuu roiskuvan.

Tesni on pieni haaveilija, joka rakastaa hauskuutella radalla. Ei se mikään äärimmäisen hidas ole, mutta ei myöskään mikään tykki. Prinsessa nauttii juoksemisesta omaan tyyliin. Näki kyllä, että silläkin oli ikävä agiradalle ollut, koska katse oikein kirkastui, kun näki putken ja kontaktiesteet. Haaveilen, josko olisin kisakunnossa syyskuuhun mennessä ja pääsisi tänä vuonna vielä kisaamaan. Vuoden kisatavoitteet taitaa jäädä saavuttamatta tätä vauhtia ;)

Haussa ekat treenit meni vähän niin ja näin. Nuray oli jostain syystä X todella laiskanoloinen ja hidas (normaalin verrattuna)? Oliko syynä huonokunto, laiskuus vai helle? Hankala sanoa, helle ei kyllä ole ennen vaikuttanut, epäilen enemmän kahta ekaa tauon jälkeen... :P Eka pisto oli hyvä, löytyi suoraan. Tokalla ukolla lähti vähän vinoon, mutta sai paluumatkalla hajun, jolloin kääntyi 90 astetta suoraan ukolle. Kolmas meni hirveäksi tahkoamiseksi alamäkeen, kun ei jostain syystä uponnut oikeaan suuntaan. Lähellä oli käynyt, mutta ei nenä auki? Lopulta kuitenkin upposi ja ukkokin löytyi. Neljäs oli työvoitto! Ekalla pistolla lähti etenemään vinossa (korkea kallio ohjasi) ja sai hajun kallion alla, etsi ja etsi, mutta pyöri vain siinä mistä sai hajun. Hyppi kaikkien kivien ja kantojen alla, päällä, sivulla ja välillä keskelläkin, mutta ei paikallistanut. Yhdessä vaiheessa katosi ja mietin, mihin sekin meni, kunnes ilmestyi suuren kivenlohkareen päälle. Miten lie sinnekin itsensä punnersi, en olisi varmaan itsekään sinne päässyt. Ahkeran työskentelyn jälkeen sai paikannettua hajun kymmenen metriä kallion päälle. Olen tosityytyväinen siihen, että jaksoi tehdä töitä niin pitkään eikä luovuttanut. Pörräsi kallion päällä varmaan viisi minuuttia. Haukut oli jokaisella ukolla hyvät, oli semmoista 20 molemmin puolin haukun määrä.

Tottiksessa tauko on tehnyt hyvää. Ihan omankin mielenkiinnon perusteella. Harmi vaan kun kesän tavoite eli noudon opettaminen meni häneksi.  

Nyt olisi tarkoitus suunnata hakumetsään kavereiden kanssa ja aamulla sitten tottistelemaan Hannan kanssa ennen töihin lähtöä :) Eiköhän tällä pikku hiljaa saada oma kunto kohdilleen!


Nuray päätti varastaa Tesnin kieriskelypaikan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti