tiistai 23. huhtikuuta 2013

Quick and simple

Torstaina käytiin tottistelemassa ja tekemässä ilmasut Technopoliksella ihanassa vesisateessa. Olo oli kuin uitetulla rotalla, jeij.

Nurayn kanssa otettiin lyhyemmän kaavan mukaan. Seuruussa seilasi kuulemma paljon (argh!), mutta asettui lopulta. Istuminen oli hyvä vedestä huolimatta, ensin kun aattelin, ettei se kuitenkaan istu, kun perse kastuu. Istuipa kuitenkin ;) Eteenmenot oli hyvät, nyt lisää matkaa vaan siihen.

Tesnin seuruu oli parempi kuin viime kerralla, paikka pysyi paremmin eikä poikittanut niin helposti. Seisominen on nyt ollut pieni ongelma, hiipi hiukan, mutta miksi? Pitää alkeilla hetken aikaa. Eteenmeno otettiin huvikseen, on se pieni blondi <3 Meni siis minne pitikin.

Ilmaisut otettiin viereisessä metsässä ja kyllä huomaa, että ollaan otettu koko talvi kentällä treeniä. Silmillähän sitä etsittiin, meni hieman juoksenteluksi, kun ei osattu avata nenää. Eli kun palataan kunnolla metsään, pitää varmaan hetken aikaa muistutella, mikä olikaan jutun juoni. Muutoikin vaikutti hieman laiskalta? Lopulta kuitenkin ukot löytyi (5kpl) ja haukut oli hyvät, kesti jopa minun rytistelyn lähemmäksi.

Tästä paineltiin sitten suoraan agilityyn, oli saanut Nuraykin hieman purkaa paineitaan. Oli hauska rata, jossa ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan sylkkäriä. Ei ole ennen tullut sitä radalla kokeiltua, yksittäisenä kylläkin. Ongelma on oma luottamuksen puute koiraan (kumpaankin), jään liikaa varmistelemaan ja odottamaan, vaikka ei todellakaan tarvitsisi. Kyllä ne sieltä tulee. Omiin jalkoihin vaan vauhtia. Hienosti meni kummallakin kontaktit ja vauhtia kyllä löytyi niistä.

Viikonlopuksi reissattiin Savonmaalle koirien kanssa. Oli oikein mukava käydä lauantaina treenaamassa vanhoilla paikoilla. Otettiin kummankin koiran kanssa paikkamakuu, Nurayn kanssa ollaan nyt siirrytty takapalkkaan siinäkin ja se tuntuu toimivan (toistaiseksi). Nyt lisää aikaa ja matkaa siihen. Tesnin kanssa mennään edelleen välipalkkauksella ja se toimiikin sille paremmin.

Seuruu Nurayn kanssa meni vaihteeksi oikein hyvin, otettiin vähän pidempää pätkää ja käännöksetkin onnistui. On se vaan hassu koira. Kontakti sillä vaan tippuu välillä, kun tsekkaa, mihin ollaan menossa. Se on niin nopea, etten ehdi mitenkään siihen puuttua. Mitä tehdä sillekin asialle? 

Jääveistä otettiin maahanmeno, oli oikein hieno ja kyynärätkin oli maassa. Vauhti oli hyvä. Luoksetulo oli erinomainen myös, harmi kun tuntuu, että se on niin tuulella käyvä. Se mikä viimeksi oli hyvä, voi seuraavalla kerralla olla hirveä. Eteenmenot ok.

Tesnin kanssa seuruu oli hyvä, ei poikittanut eikä etuillut juurikaan. Oli hihna mukana, niin saattoi muistuttaa, jos meinasi keulia. Pitää vaan itse mennä reippaasti, hidastellessa alkaa tekemään sitten kaiken näköistä muuta.

Jääveistä Tesni osaa maahanmenon kyllä hienosti, tuntuu olevan lempiliike tällä hetkellä. Seisomisen muisti jopa tällä kertaa, mitäköhän tein eritavalla, kun pysähtyi niin hienosti?  Luoksetulossa jää hieman "kauas", mutta olen sen Tesnin kanssa hyväksynyt, koska paineistuu, jos alan pakottamaan minuun kiinni.

Mentiin treenailun jälkeen Sarin ja pehkojen kanssa Joroisten laavulle lenkkeilemään. Oli kyllä mukavaa, kaunis sää ja koirilla hauskaa. Harmi, kun välimatkaa on sen verran, ettei useammin pääse. Kesällä sitten ;)

Lolliet laavulla.

Sunnuntaina, kun palattiin reissun päältä, mentiin suoraan agitreeneihin. Nyt oli radan tarkoituksena yhdistää putki ja kontaktit, joko putkesta vauhdilla kontaktille tai sitten putki kontaktin päähän, niin ettei sinne oltu edes menossa, vaikka siinä tarjolla oli. Meille kun on ollut Nurayn kanssa etenkin kisoissa hankalaa tuollainen yhdistelmä. Nyt se tietenkin toimi kuin ajatus, pysähtyi upeasti kontakteilla, ei varmasti olisi sitä kisoissa tehnyt...

Tesni toimi myös hyvin, mutta se nauttiikin kontaktiesteistä vielä enemmän kuin putkesta :D Kepit+putki on hankalampi, varsinkin putkesta kepeille, koska ei osaa oikein hidastaa ja aloittaa helposti vasta toisesta välistä. Nyt saatiin siihenkin toistoja, tarttee vaan paljon lisää niitä vielä.

Eilen käytiin Tesnin kanssa Veikkolassa tottistreeneissä hallilla, koska Nuray kävi fyssarilla ja täytyy pitää nyt pari päivää vapaata. Seuruussa alkoi kyllä mopo keulimaan, paikka oli hyvä, mutta tuntui karkaavan metrin verran liian eteen, kun etsi katse kontaktia. Pitää ilmeisesti nähdä naama koko ajan...

Istuminen oli ok, nosti vaan tassua taas. Juuri kun ajattelin, että ollaan päästy siitäkin tavasta eroon. Diiva mikä diiva. Pitää alkaa taas sitä kyyläilemään. Seisominen oli übervaikeata, tarjosi koko ajan maahanmenoa syystä X. Mitä sillekin tekisi? Ollut niin hyvä liike alun alkaen, pitää hieman pohtia asiaa.

Otettiin myös ensimmäistä kertaa hyppy toko/tottismuodossa. Tuntui piskillä olevan hauskaa, kun kaahaili sitä väliä. Seuraavalla kerralla voisi ottaa sen pysäytysmalliin ja katsoa, mitä neiti sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti