Hei, nahkiaiset, hyppikää!

Viime viikolla ei päästy kuin yksiin agitreeneihin ja nekin Tesnin kanssa. Työ kun haittaa vapaa-aikaa. Kyseisissä agitreeneissä teemana oli kepit, meidän lempieste! Voi tätä sarkasmin määrää... No joka tapauksessa, hyvä on niitäkin treenata, kun ei oikein ota sujuakseen aina (jos koskaan) :D

Kepit oli siis kyseisellä radalla neljä kertaa eri suunnista eli tulihan tahkottua niitä. Aloitus on meille vaikein, Tesni kun ei vielä(kään) osaa hakeutua oikealla aloituspuolelle. Kun aloittaa pujottelemaan, menee kyllä tosi hienosti ja suht koht hyvällä tekniikalla (pomppimatta ja pää matalahkona). Tuli nyt siis treenattu aloitusta 90 asteen kulmassa kummaltakin puolelta, putkesta hakeutumista kauempaa ja keinulta suoraan.

Radalla oli tosiaan muitakin esteitä, keppien lisäksi mun suurin ongelma oli ohjaus. Argh! Vaihdan lajia, kun olen tämmöinen evo näiden ohjauskuvioiden kanssa. Menee aina hirveäksi sähläämiseksi. Saatiin vinkkinä (taas!) pitää se turpatukossa ja yksinkertaistamaan ohjausta, sen kun osaisi tehdä. Liikaa liikkuvia osia ja tuntuu, että jaloilla ja käsillä on oma elämä. Minusta tulee hirveän kömpelö agiradalla :P Tauko tekisi varmasti hyvää minullekin.

Viikonloppuna ehdin käymään hakuilemassa ennen töihin lähtöä. Oli aikamoista lumihangessa tarpomista koko touhu, lunta kun on satanut enemmän kuin laki sallii. Otettiin se kolme ukkoa sitten, kumpaankin etukulmaan ja sitten seuraavaan piiloon. Tuuli tosi voimakkaasti toiselta puolelta, sinnehän se lähti kuin tykinsuusta. Näyttää ihan saukolta pomppiessaan lumihangessa. Olisi voinut mennä valmiita polkuja pitkin, mutta kun ei niin ei ;) Meni sinne minne nenä näytti.

Otettiin vastatuuleen kaksi ja sitten sinne myötätuuleen yksi. Myötätuuleen sai sitten tykittää enemmän kuin tarpeeksi... Lähti kyllä, eteni se 20-30 metriä ja kun ei mitään haistanut, veti läskiksi. Alkoi lopulta katselemaan, josko se olisi tämän kiven takana tai tuon puun alla. Tarpeeksi kun tahkottiin, niin löytyihän se ukkokin sieltä. Ei vaan uppoa tarpeeksi syvälle, jos ei saa hajua nenäänsä. Argh!

Maanantaina käytiin tottistelemassa hallilla Nurrin kanssa. Otettiin alkuun maahanmenoja ja istumista. Istumisen suhteen ei ongelmaa, menee nopeasti käskyn saatuaan istumaan. Mutta se maahan... Menee helposti kierroksille ja alkaa nostamaan etupäätään. Etenkin kun olen sivulla ja ottaa katsekontaktin, niin se oikean puolen kyynärä tahtoo nousta. Kokeillaan nyt sitä takapalkkaa, josko se helpottaisi ongelmaa? Kun ei tarvitsisi minulta sitä palkkaa odotella. 

Seuraavaksi otettiin seuraamisen liikkeellelähtöjä, tarkoitus oli ottaa seuraamista, mutta kierrokset huiteli siellä jossain Pluton tiennoilla, niin jätin sitten suosiolla väliin. Liikkeellelähdötkin oli tarpeeksi vaikeita, vaikka otin yhden askeleen. Ensinnäkin perusasennossa edisti reippaasti. Ja yhden askeleen ottaessani, koira löytyi jo puolesta väliä Itämerta, kun lähti vähän lapasesta. Pienellä (hah, mitä vähättelyä!) tahkoamisella saatiin edes jotain järkeä siihen, vaikka ei paljoakaan.

Paikkamakuuta otettiin pari, Nurayn fiiliksistä huolimatta. Helpotettuna vain. Pahimmaksi häiriöksi ilmeni se, kun Riikka heilutteli vieressä olevaa agilitykeinua. Tyttö parka kuvitteli vissiin pääsevänsä liitämään. Toivossa on hyvä elää. Ensi kerralla voisi häröillä agiesteillä sitä Nurrin paikkista ;)