tiistai 11. joulukuuta 2012

Raikas talvisää

Olen tässä kärsinyt muka kroonisesta kiireestä. Treenattu kyllä on, mutta en ole paljon tässä koneella ehtinyt viettämään aikaa. Laitetaanpa tähän sitten jotain tiivistelmää meidän treenielämästä kera viihdyttävien kuvien, niin ei näytä niin tylsältä!


Hakuiltu on, hiljalleen edistytään (ehkä). Ollaan tehty sitä 3-4 ukkoa, haukut on vaihdellut siinä 20-40 välillä. Pitäisi alkaa edelleen rakentamaan sitä hallintaa siihen mukaan. Ehkä sitä talven mittaan. Esineet on (taas) unohtunut, mutta onpahan tuolla tuota luntakin ;)

Tottis/toko on Tesnin kanssa edistynyt jo ihan kivasti. Pitäisi alkaa harjoittelemaan käännöksiä seuraamisessa, ne kun tuntuu olevan mulle vaikeita. Jotenkin vaan hipsin ne käännökset. Sama juttu kyllä Nuraynkin kanssa. Jääveissä ollaan Tesnin kanssa päästy siihen, että voisin jättää käsimerkit pois, mutta kun ne tulee niin automaattisesti!

Seuruuta 

Liikkeestä seisominen
Nurayn kanssa ollaan päästy tekemään nyt useammin pitkää pätkää, osaa jopa hieman padota, kun annan käskyn ennen liikkeelle lähtöä. Ei heti heitä läskiksi ;) Pitäisi vaan itse osata jaksottaa! Liian usein lähden suoraan käskyn jälkeen liikkeelle. Jääveissä ollaan nyt kokeiltu takapalkkaa, että saisi minun arvoa pienemmäksi (ei hiipisi perään/höseltäisi minun palatessa luokse), katsotaan toimiiko tapa.

Nouto

Eteenmeno

Agilityssa menee välillä todella hyvin ja välillä ihan helvetin huonosti. On kiinni vähän minunkin päivästä. Jos minulla pakka leviää ekan virheen jälkeen, niin mitä voi odottaa kun ohjaaminen unohtuu? Kontaktit on parantunut, välillä Nuray jopa pysähtyy! Tesnillä näin tapahtuu joka kerta, ihana pikku prinsessa <3



Tässä oli varsin tiivistetty kuukausi, koitan päästä eroon kroonisesta kiireestä ja päivitellä asioita useammin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti