Taas on laiskistunut ihminen! Toisaalta, eipä me olla hirveästi mitään tehtykään. Itse ollut taas (...) sairaana, nyt palattu pikku hiljaa normielämään. Treeneihin ollaan tällä viikolla palaamassa kunnolla, ollaan oltu pari viikkoa kevyemmällä treenillä.
Ollaan käyty Hannan kanssa treeneilemassa torstaisin tottista, ollut hieman lyhyempiä treenejä, kun pakkasta on ollut sen verran. Haaveilen edelleen myös tokokokeisiin menosta tänä vuonna kummankin koiran kanssa, katsotaan kuinka käy ;) Seuraamista pitää vielä aika paljon hioa, Nuraylla on paikka vähän levinnyt, kun on enemmän intoa kuin ajatusta. Tesni taas on tämän tauon aikana unohtanut kaiken, mitä liittyy tottikseen. Pitää vissiin aloittaa alusta. Olisi treenattava vähän tiheämmin, nämä parin kuukauden sairastelutauot ei tee hyvää oppimiskäyrälle.
Agilityssa käytiin Tesnin kanssa jopa agilitykisoissa reilu viikko sitten hakemassa pari hylsyä. Ekalla radalla oli puhdas nolla alla, toiseksi viimeisellä esteellä kuitenkin meni väärään päähän putkea ja siitä hylätty. Syyttää voi ihan omaa myöhässä olemista (kunto loppui kesken) ja ohjaamista. Tesni toimi kuitenkin hienosta, oli hyvin kuulolla, hyvä vauhti ja mahtavat kontaktit. Kaiken kaikkeaan olen tyytyväinen. Toisella radalla hylsy tuli myös väärästä päästä putkea, mutta jo aiemmin radalla. Sähläsin liikaa ja jäin jälkeen. Käytiin ennen kisoja Niinulla Tesnin kanssa pienessä preppauksessa, kun Nuray oli saikulla treeneistä. Tesni on myös opetellut leikkimään agilitytreeneissä, joka on sujunut paremmin kuin kuvittelin.
Nuray loukkasi kuun alussa jalkansa metsässä riehuessa, oli mennyt keppi varpaiden välistä jalan sisälle. Huomasin tämän vasta kotona, kun aloin kuivaamaan koirien jalkoja siitä, että neidillä oli toinen takajalka täysin veressä. Ei ollut missään vaiheessa mitään metsässä sanonut (riehui vapaana Tesnin kanssa koko ajan) ja ihan normaalisti käveli metsästä 3 kilsaa kotiinkin. Ontumista tai muuta ei ollut havaittavissa. Jalka oli pari viikkoa paketissa ja nyt on kuin uusi. Hyvin onneksi kesti täyslevon, mitä nyt välillä roikkui kiinni hihnassa pissalla käydessä ;) Nuray kanssa yhdessä maattiin sohvalla ja nautittiin levosta, toki siellä oli muutkin.
Tekisi mieli mennä kisaamaan agilityssa, mutta ensi kuussa ei juurikaan lähistöllä ole kisoja, joten välistä jää. Nekin harvat, jotka olisi, olen itse silloin töissä. Työt haittaa vapaa-aikaa, rasittavaa! Mutta maaliskuussa sitten? Jos vaan itse pysyy kuosissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti