perjantai 25. tammikuuta 2013

If you know what I mean?

Nyt on kyllä treenailtu ja ahkerasti alkuvuosi, mutta krooninen laiskuus on iskenyt blogin suhteen.Olen kuitenkin ahkerasti ( ;P) merkannut meidän treenit meidän vanhan ajan treenipäiväkirjaan ihan täytekynällä, joten muistissa on, mitä kaikkea tässä välin on tapahtunut.

Haku on ollut nyt tauolla pakkastilanteen vuoksi, ollaan kuitenkin Riikan (ja Merjan) kanssa tehty ilmaisut kerta viikkoon. Olen jopa päässyt kävelemään Nurayn viereen sen haukkuessa, pahempaa pätkimistä ei ole ilmennyt, 1-2 kertaa vilkaissut ja pätkäissyt haukun. Toivon, että tässä meidän edistyessä jää pätkimiset pois.

Tottista on ehditty vääntämään 6 kertaa viime  päivityksen jälkeen. Nurayn kanssa ollaan alettu painimaan seuruun käännöksien kanssa. On taipumusta välillä keulia, etenkin vasemmalle käännökset hankalia. Itse en joko osaa kääntyä, tai käännyn muuten typerästi. Ollaan päästy ajottain tekemään pitkääkin pätkää, siis meille pitkää pätkää. Semmoista 30-50 metrin välillä. Olen ylpeä ;) Muutoin ollaan hinkattu jääviä ja luoksetulon eteentuloa. On saanut jostain päähänsä, että siihen tullaan vinoon. Argh!

Tesnin kanssa aletaan myös treenailemaan pikku hiljaa käännöksiä. Paikka on parempi kuin Nuraylla, joten ehkä saadaan asia nopeammin kuntoon. Jääveissä pitäisi alkaa kasvattamaan matkaa, nyt kun itse liike on hyvin kohdallaan. Lisäksi pitäisi tehdä sitä paikkamakuuta enemmän (myös Nurrin kanssa).

Agilityssa ollaan oltu myös aktiivisia. Seitsemät treenit takana ja yksi Timo Liuhdon koulutus Nurayn kanssa. Saatiin kyllä paljon vinkkejä, kisakärpänen pääsi taas puraisemaan. Meillä kuulemma toivoa on. Lisäksi kummankin koiran kanssa treenit on mennyt ihan hyvin, Nuraykin on ollut kuulolla. Kontakteja ollaan hinkattu, samoiten erilaisia tekniikkatreenejä, että joskus onnistuttaisiin myös kisoissa.

Toivoa sopii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti