tiistai 9. lokakuuta 2012

Lazyass

Otsikosta voi jo päätellä, että olen ollut laiska. Laiska niin treenaamisen kuin kirjoittelunkin saralla ;) Sairasteltuakin on tultu, osittainen syy laiskuuteen. Jotain sentään ollaan saatu aikaiseksi, kirjoittelematta on jäänyt viidet agitreenit, parit tottikset ja yhdet agikisat.

Agilityssa ollaan Nurayn kanssa nyt hinkattu kontakteja ja hinkataan vielä tulevaisuudessakin. Nyt ei ole kisoja katseltu, pitää saada kontaktit parempaan kuosiin ja lisäksi odottelen neidille juoksuja. Tekniikkarataa on tullut tehtyä paljon, ihan valssin, saksalaisen kuin välistävedonkin muodossa. Lisäksi aloiteltiin putkijarrun treenaaminen.

Samoja ratoja on aika pitkälti tehty myös Tesnin kanssa. Näiden lisäksi koitetaan saada iskostettua päähän keppien aloitusta erinäköisistä kulmista. Onneksi on näitä apukäsiä saatavilla välillä, niin saa jotain aikaiseksikin ;)

Tottispuolella edelleen mennään samoilla osa-alueilla, kontaktia, seuraamista, jäävejä etc... Ehkä me joskus edistytään. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato!

Kisoissa haettiin Nurayn kanssa pari hyllyä, toinen tahallaan ja toinen vahingossa. Tahallinen hylly tuli kontaktista, hyppäsi A:n alasmeno kontaktin (oli toiseksi viimeinen este), joten hyllytin sen kun otin kontaktin uudelleen. Kysyi minulta aikamoista kanttia tehdä se, mutta pitää yrittää muistaa, ettei vitonen ole kisojen kannalta sen parempi kuin hylsykään ;P

Vahinkohylsy tuli jo kolmannella esteellä... Lähdöstä mentiin 90 asteen kulmasta putkeen, josta Nurri paukautti kauemmalle hypylle, en saanut käännettyä ajoissa, -> hyl. Muutoin minusta ihan jees rata, vähän oli kaaosta. Sain kuitenkin tehtyä omat tavoitteet kisoissa eli rauhallinen lähtö ja hyvät kontaktit.

Nyt voitaisiin ensi kuulle katsella Tesnille kisoja, kun en noista Nurayn juoksuista tiedä. Tänään vielä ottamaan pientä yötreeniä töiden jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti