sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Derp

Käytiin vaihteeksi agilityssa kisakentillä. Ja nyt on ollut vielä lähellä kummatkin kisat, tällä kertaa koivet vei Puolarmetsän kentälle Espooseen. Tuomarina AST:in kisoissa oli Seppo Savikko ja kaksi rataa kummallakin hurtalla (agility + hyppy).

Aloiteltiin agiradalla, joka oli keppikulmaa lukuunottamatta suhteellisen suoraviivainen. Tällä kertaa oli niin, että Tesni oli maksien eka ja Nuray viimeinen. Ei tullut niin kauhea kiire ;) Inhoan kyllä aloittaa ekana...

Tesnin kanssa päästiin kaksi estettä ennen hyllyä :D Teki siis perinteiset eli karkasi A:lle, joka oli neljäs este. Jäi siinä hötäkässä putki suorittamatta, olisi pitänyt paremmin karjua haltuun? Dunnoh, meni jo miten meni. Kisanomaisesti suoritettiin sitten loppu rata, ihan harjotuksen kannalta. Keppikulma oli tosi hankala Tesnille, hypyltä noin 90 asteen kulmassa kepit. Lopulta saatiin kuitenkin parin yrityksen jälkeen tehtyä ;) Muuten ei valittamista.

Nurayn kanssa päästiin kolmanneksi viimeiselle esteelle (puomi). Tätä ennen oli rimat lennellyt, hieman oli ylikierroksilla siitä huolimatta, että lämmittelin sen viereisellä agiradalla. Liukastui (?) puomilta, kun oli niin hirveä kiire ja tipahti puolessa välissä pois. Otin sitten puomin uudelleen (hylly) ja pysäytin kontaktille. Oli kyllä sellaista peräsuoli pitkällä juoksemista koko kisarata, että huh huh. Hullu piski!

Hyppyrata startattiin samoilla järjestelyillä. Radalla oli vain 15 (!) estettä ja välimatkat todella pitkiä. Lisäksi suht koht suora viivaista. Pääsi hyvin koira kiihdyttämään. Sain tungettua molempien koirien kanssa jopa muutaman (kankean) valssin sinne väliin! Ne kun ei todellakaan minun vahvuuksia ole.

Tesnin kanssa alkoi todella hienosti, oli kuulolla ja paineli aikamoista vauhtiakin. Päästiin 9:lle asti, jossa tein pakkovalssin, mutta en kiireessä ilmeisesti ohjannut tarpeeksi hyvin putken jälkeistä hyppyä vaan vedin sen jo sitä seuraavalle hypylle -> hylsy. Taas kaikkien hauskuudeksi tehtiin rata loppuun, hyvinhän se veti. Oma oli mokani taas.

Nurayn kanssa mentiin hiukan kovempaa ja varmistin tällä kertaa, että ohjasin myös ysin hypyn. Aloitti hienosti kepit, mutta jäi keskivälissä yksi välistä, kun aloin itse kiirehtiä. Tyhmä minä! Pitäisi muistaa hengittää syvään. Tästä vitonen ja otin kepit alusta loppuun. Jostain syystä aattelin, että oltiin saatu hylsy (?) ja menin sitten sen mukaan hieman huolimattomasti. Keppien jälkeiselle putkelle en oikein ohjannut, josta kielto. Suoritin sitten loput esteet ja menin rallatellen maalin, jossa kuulin ettei se ollutkaan hylsy vaan kymppi pienoisella yli ajalla. Olin ihan onnellisena melkein kävellyt loppuradan, kun aattelin sen olevan hylly. Ihme etten sillä pilannut koko loppu rataa... :D

Tänään päästiin myös parin viikon tauon jälkeen hakutreeneihin. Tarkoitus oli ottaa neljä ukkoa, mutta meni niin hienosti, että lopetettiin kolmeen. Tuuli oli hyvä ja vastatuuleen upposi saman tien viiteenkymppiin ekalla lähetyksellä ja haukkui semmoisen parikymmentä. Myötätuuleen lähti hitaammin eikä uponnut tarpeeksi syvälle (eli ukon ohi) eikä siten saanut äijästä hajua. Toisella lähetyksellä onneksi tajusi upota ylisyväksi ja sai sitä kautta hajun nenäänsä. Sielläkin oli hienot haukut. Ja minä osasin pitää turpani kiinni! En turhia katkonut Nurrin ajatuksia hölöttämiselläni ;)

Esineruutu käytiin Riikan kanssa tekemässä ekaa kertaa (siis mulle ja Nuraylle) sitten toukokuun. Otin ihan vauhtinoutona, eli heti kun oli löytänyt ja ottanut suuhunsa esineen, heitin Nuraylle lelun, jolloin sai irrottaa esineestä. Ihmeen hyvin osaa etsiä esinettä hajulla, vaikkei olla kuin muutama kerta tehty. Selvästi käyttää tuulta hyödykseen, silmiään ei osaa lainkaan käyttää.

Nyt nokka kohti agitreenejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti