sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ongelmia

Tässä on ehtinyt olemaan muutamatkin agitreenit, yhdet Tesnin ja kahdet Nurayn treenit.  Lisäksi yhdet hakutreenit, tottikset on tällä viikolla jäänyt väliin, kun on ollut sen verran kiirettä töiden takia.

Tesnin kanssa ongelmaksi on nyt noussut rakkaus kontakteja kohtaan, suurin vaikeus radalla on putki jonkin kontaktiesteen alla, jotenkin tuntuu aina se putki tai muu este häviävän sille kontaktille ;) Viime treeneissä koitettiin saada Tesniä putkelle A:n sijasta, hieman sai siinä tapella. Pyrki kontaktille, vaikka joku seisoi siinä edessäkin. Tätä pitää siis treenata ahkerasti, nyt olen kokeillut useammin palkata muilta esteiltä. Katsotaan miten saadaan tulosta esille. Varmaan saadaan sillekin kohta kontaktit paukkumaan tällä tyylillä... Muuten rata meni kerrassaan mainiosti, hyvin kuuntelee ohjausta ja vauhtiakin löytyy nykyään jo ihan tarpeeksi. Pitäisi vaan olla tarkempi niiden käskyjen kanssa.

Nurayn kanssa "ongelmana" on edelleen kauhea vauhti ja hidas ohjaaja. Ollaan nyt saatu siihen pisteeseen, että ei lähde suorittamaan enää omia ratojaan vaan varmistaa mihin mennään.  Nyt ehkä liikaakin, huonolla ohjauksella meinaan jää eteen pyörimään ja odottamaan käskyä. Eli pitäisi hieman taas parantaa irtoamista, ojasta allikkoon. Ensin ongelmana liika irtoaminen ja nyt liika käskyjen odottaminen. Kyllä se on vaikeata :D Ei ikänä varmaan saada nollaa tuon kanssa. Mutta ainakin meillä on hauskaa!

Eilen oltiin hakutreeneissä Nurrin kanssa, oli kova ja pyörivä tuuli. Otettiin kolme ukkoa. Ekalle mentiin kuin tuulispää (vastatuuli). Toisella ja kolmannella ongelmana oli hieman pyörivä tuuli, välillä myötä- ja välillä sivutuuli. Pistot ei siis suoria ollut nähnytkään. Ukot kuitenkin löytyi ja haukut tuli jokaisella, joten eiköhän se ole tärkeintä! Tuli nyt yhdistettyä ilmaisu maastoon hieman "vahingossa", koira siis itse sitä tarjosi saman tien. Tästä on hyvä jatkaa, intoa anakin löytyy. Nyt pitäisi saada pistoihin suoruutta, pidentää ilmaisuja ja saada niitä valmiita ukkoja hyvällä tuulella.

Lisäksi käytiin eilen pyörähtämässä Tervakoskella Koiruuksien-kasvattitapaamisessa. Otettiin hieman seisotuskuvia ja koirat pääsivät leikkimään keskenään. Paikalla oli siis kakkospentueen (Tesnin pentue) ja kolmospentueen porukkaa. Nuraykin oli turistina menossa mukana ;)

Siskot ja äiti. Tesni, Luna (Koiruuksien Elli Nonparelli), Fiilis (K. Kerttu Herranterttu), Leena (Calibra's Drop Of Honey) ja Sintti (K. Siiri Tuuliviiri). Kuva Riitta Kekkonen.

Tesnin ja Sintin sisarusrakkautta. Kuva Riitta Kekkonen.

Illasta taas Nurayn kanssa agiliitämään, katsotaan miten nyt menee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti